keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Alppireissua suunnitellessa




Suunnitelmissa olisi tälle kesälle valloittaa alpit tai ainakin joku osa niistä..  Matkaan lähtö on tosin vasta heinäkuun puolella, mutta ajattelin joutessani kirjoitella blogiin vähän taustatietoa ja ehkä myös jakaa vinkkejä kanssamotoristeille.



Matkajuhtana toimii uskollinen Hondan Vfr 800 vuodelta ´98. Ikää siis pyörällä alkaa olla, mutta aikalailla kaikki yleisimmät huoltoa vaativat paikat on käyty läpi, sekä alustaa ehostettu uudella Wilbers-merkkisellä takavaimentimella ja huolletuilla etuiskareilla tiukkoja alppimutkia ajatellen. Latauspuolen ongelmia tässä pyörämallissa on ollut paljon ja siksi olen vaihtanut alkuperäisen lataussäätimen tilalle Yzf-r1 Yamahasta kestävämmäksi tiedetyn malliin, sekä hommannut varalle uuden staattorin.

Viime- ja toissavuoden Norjaan suuntautuneilla reissuilla ei teknisiä murheita ollut ja sen jälkeen olen pyörää rappaillut entistä ehommaksi, joten eiköhän se yhden vähän pidemmänkin reissun vielä pysy nipussa.

Reissuja varten pyörästä löytyy irroitettavat Sw-motechin telineet sekä Givin E41-sivulaukut+ tankkilaukku, tilaa yhteensä n.100 litraa joka yksin reissatessa riittää mainiosti. Lisäksi tänä keväänä hankin automaattisen Scottoiler ketjunvoitelijan, jonka avulla säästyy ketjuöljyn kanssa lutraukselta. Puhelimien lataukseen asensin kaksi 12v- ulostuloa mittariston läheisyyteen.


Varustepuolella luotetaan ajoasuissa kotimaiseen Rukka-laatuun, joskin ulkomailta tuli uusi Athos-mallin takki ostettua kun hintaerot olivat tuntuvia finlandian liikkeisiin nähden.Täältä nopeimmille ainakin Athos ja Granite- mallit edullisesti.

Takin lisäksi pitäisi hommata vielä ainakin kengät. Myös airhawk tms. istuinpehmuste on ostoslistalla. Viime vuoden reissussa ruotsin läpiajaessa piti jo pari buranaa ottaa istumalihaksia varten, vaikkakin ns. matkapyörällä ollaan liikenteessä. Ehkä myös tulee investoitua uusiin hanskoihin että vesisateen sattuessa pisarat pysyvät kankaan oikealla puolella, sen jälkeen kuski alkaa olla reissukunnossa.

Yleensä yöpymiset tien päällä on tullut vietettyä leirintäalueilla. Tätä varten mukaan lähtee näppärä Mckinley Bike 2 Discovery teltta, joka ei vie paljoa tilaa laukussa. Vaikka ei mikään huippumerkin tuote ole kyseessä, satunnaisiin leirintäalue yöpymisiin suosittelen telttaa lämpimästi.




Vfr sen sijaan on aikalailla reissuvalmis. Ainoa isomman loven lompakkoon tekevä sijoitus on navigaattori, joka on vielä hakusessa.. Kauppaa on hierottu eräästä vähän käytetystä Garmin Zumo 350:sta, jonka aion ostaa pois kunhan myyjä ottaa yhteyttä. Renkaat tulee myös ehkä vaihdettua ennen reissua tai reissun päällä, entisillä Pilot Road 2- renkailla on ajettu nyt noin 4500km.



Matkalle ei sen yksityiskohtaisempaa suunnitelmaa ole tarkoitus tehdä, pääpaino on lomailussa ja rauhallisessa ajelussa. Nähtävyyksiä tulee kierreltyä mitä matkan varrelle sattuu, pahimmat tiedossa olevat turistirysät kierretään nekin.. kaukaa. Lähiaikoina tulossa vähän luonnostelua reitistä, joka ei ihan normaali "lautalla rostokkiin" olekaan.

Kommentointi ja vinkit ovat erittäin tervetulleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti