Monta kuvaa ei näköjään tullut otettua tuolta Tonalelta. Tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo nälkä joten söin mainion pizzan Passo Gavialle menevän tien varrella.
Itse Passo Gavia oli sekä reissun hienoin sekä pelottavin kokemus. Aivan käsittämättömän syheröinen tie, rinteet lähes pystysuorat ja kaiken lisäksi tie kapeni lopussa vain yhden kaistan levyiseksi. Edellä ajavilla trikeillä olikin hieman vaikeuksia kun joku tuli vastaan uudenkarhealla Mustangilla.
Lopulta..
Minun kuuluisi kai seistä tuossa tolppien välissä, mutta ei sattunut kuvaaja matkaan.. Noh, muuan räpsy huipulta ja kävin tarkastelemassa trikejä lähempää. Hienoja laitteita ja todella makeat äänet. Löylyäkin tuntui olevan kun luisussa menivät pari loivempaa mutkaa.. :-o
Tien toinen puoli olikin hieman helpompi ajettava ja yhdessä kohtaa pystyi jopa pysähtymään ottamaan kuvia.
Hotellin otin vanhan oloisesta pikkukylästä. Pari kuvaa iltakävelyltä.
Huomenna vuorossa on vielä yksi tunnetumpi solatie tästä läheltä. Sitten voi olla että käännän keulan kohti pohjoista, paitsi että Sveitsissä olisi sama pyörähtää kun se tuossa vieressä on. No katsotaan huomenna mihin tie vie. Tänään taisi olla reissun mukavin päivä, joten kiirettä ei pidetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti